Ikkalan koulu tulee säilyttää ja koululle antaa työrauha!



Ikkalan kyläyhdistys lähetti 9.11.2018 Lohjan lasten, nuorten ja perheiden lautakunnalle alla olevan kannaoton:

Ikkalan koulu on ollut vuosi toisensa jälkeen Lohjan kaupungin virkamiesten silmätikkuna. Koulun lakkauttamista on ajettu kuin käärmettä pyssyyn.

Ei siis ole mitenkään yllättävää, että koulun lakkauttaminen on kahden kuukauden tauon jälkeen taas Lohjan kaupungin lasten, nuorten ja perheiden lautakunnan kokouksen asialistalla. Kokous pidetään 13.11.2018. Viimeksi asia oli lautakunnan asialistalla budjettiasiana 18.9.2018, jolloin hyvinvointijohtaja Katri Kalske veti asian pois. Ikkalan kyläyhdistys ry. oli toimittanut lautakunnalle kannanoton koulun säilyttämisen puolesta (liitteenä).

Tällä kertaa lautakunnan käsiteltävänä 13.11. on virkamiesesitys, jossa on tarkoitus päättää koulun lakkauttamista koskevan selvityksen laatimisesta. Esityksenä on myös, että lautakunta tekisi 30.1.2019 päätösesityksen kaupunginhallitukselle ja kaupunginvaltuustolle. Selvityksen laatimiseen olisi siis aikaa runsaat kaksi kuukautta, joten on oletettavissa, että selvitys ja sen tulokset ovat jo olemassa.

Ikkalan koulun lakkauttamista koskevan selvityksen ja koulun lakkauttamisen perusteluksi kaupungin virkamiehet esittävät kaupungin talouden tasapainottamisen ja väestöennusteen mukaiset oppilasmäärät tulevina vuosina. Perustelut ovat yksipuoliset ja kestämättömät.

Ikkalan kyläyhdistys toimittaa lautakunnalle jälleen kannanottonsa. Tämä siksikin, että virkamiesesityksen mukaan kyläyhdistystä ei jostain syystä ole tarkoitus kuulla lainkaan (kyläyhdistystä ei myöskään kutsuttu 6.11. pidettyyn ”keskustelutilaisuuteen”, jossa keskustelua ei juurikaan sallittu). Ikkalan koulun vanhempaintoimikunta toimittaa oman kannanottonsa lautakunnalle erikseen.


Kaupungin taloustilanne

On sinänsä ymmärrettävää, että Lohjan kaupungin kurjan taloustilanteen parantamiseksi myös kaupungin lakisääteisten tehtävien tehokkuutta on lisättävä. Kouluverkon rakenteen tehostamista ei kuitenkaan tule tarkastella pelkästään kysymyksenä kyläkoulujen lakkauttamisesta. Tarkastelun pitää olla laajempaa, ja siinä on huomioitava myös kouluverkko kokonaisuutena, myös Lohjan vanhassa keskustassa. Kun säästöjä haetaan, tulee tarkasteluun ottaa mukaan tyhjilleen jäävien koulukiinteistöjen ylläpitokustannukset sekä kiinteistöjen lisäksi myös koulukuljetukset.

Lohjan kouluverkkotyön vaikuttajaraadin selvityksessä (13.5.2015, liitteenä) on osoitettu, että Lohjalla koulujen lakkauttamisesta aiheutuvat säästölaskelmat ovat monelta osin olleet liian suppeat ja myös virheelliset. Lasten kuljettaminen on kallista, ja suuret kouluyksiköt eivät ole taloudellisesti tehokkaampia kuin pienet koulut. Säästöjä kyläkoulujen lakkauttamisesta ei ole syntynyt.

Lisäksi säästöjen hakeminen siten, että lapsia kuljetetaan ympäri kaupunkia päivässä useita tunteja kuin postipaketteja sen sijaan, että lapset voisivat osallistua koulun kerhotoimintaan ja harrastuksiin, on kylmäkiskoista ja julmaa. Lasten ja nuorten henkinen pahoinvointi lisääntyy räjähdysmäisesti. Lähellä sijaitsevien, turvallisten kyläkoulujen lakkauttaminen ja lasten kuljettaminen suuriin kouluyksiköihin on omiaan lisäämään lasten syrjäytymistä ja aiheuttaa merkittäviä kustannuksia.

Ikkalan kylä on aktiivinen ja elinvoimainen. Ikkalan kylä toimivine kyläkouluineen on esimerkki Lohjan kaupungin tavoittelemasta ”elinvoimaisesta maaseudusta”, jossa on tarjolla ”korkealuokkaista koulutusta” (Lohjan kaupunkistrategia 2017-2025). Ikkalan aktiivisuus ja elinvoimaisuus eivät kuitenkaan ole Lohjan kaupungin ansiota. Rakentamista ja väestön muuttamista Ikkalaan ei kaupungin puolelta tueta mitenkään. Kaupunkistrategian edellyttämää ”yhteisöllisyyden lisäämistä” ei kaupungin toimesta tapahdu. Kyläkoulun lakkauttaminen vähentäisi entisestään Ikkalan kylän elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä.


Väestön ikääntyminen Lohjalla

Jos tarkastellaan keskimääräisiä väestökehitysennusteita, niin väestö ikääntyy koko Suomessa, Lohjalla ja myös Ikkalassa. Ikääntymistä ja siihen kytkeytyvää lapsimäärän vähenemistä ei kuitenkaan aluetasolla voida tarkastella keskimääräisesti. Väestö liikkuu alueellisesti ja väestön liikkumiseen voidaan myös poliittisilla päätöksillä vaikuttaa.

Ikkalan kyläsuunnitelmassa (liitteenä) on mainittu Ikkalan kylän vilkkaus ja vetotekijät, joilla pyritään vaikuttamaan muun muassa siihen, että enemmän lapsiperheitä muuttaisi Ikkalaan. Ikkalan koulu on kylän keskeinen vetotekijä. Samoin vilkastuva elinkeinotoiminta ja lisääntyvät työpaikat Ikkalassa on lapsiperheiden vetovoimatekijä. Työntötekijöitä ovat muun muassa vaikeudet saada rakennuslupia Ikkalaan ja se, että yläasteikäiset joutuvat kuljetusoppilaina matkustamaan noin kaksi tuntia päivässä 23 kilometrin päähän Oinolan kouluun. Työntötekijä on myös se, että kaupungin virkamiehet pitävät koko ajan esillä Ikkalan koulun lakkauttamista.

Virkamiesesitykseen liittyvät ennusteet Ikkalan koulun oppilasmääristä ovat teoreettisia oletuksia ”tasaisen vauhdin kehityksestä” ja sitä epävarmempia, mitä pidemmälle ajassa katsotaan. Tällaisenaankaan ne eivät kuvaa mitään merkittävää alenemaa. Valoisat tulevaisuuden näkymät ja Ikkalan houkuttelevuus todennäköisesti kuitenkin johtavat tasaisempaan tai jopa nousevaan lapsi- ja oppilasmäärään.

Ikkala on lapsiperheille ihanteellinen asuinpaikka. Yhteydet myös läheisille vilkkaille työssäkäyntialueilla ovat hyvät - tieyhteyksiä tosin pitää korjata. Kun toteutetaan Lohjan kaupungin strategiaa elinvoimaisesta ja aktiivisesta maaseudusta, Ikkalan kyläsuunnitelmaa vetovoimaisesta kylästä ja kun otetaan huomioon, että Ikkalan työikäisestä väestöstä kuuluu aktiiviseen kyläyhdistykseen lähes 40 %, Ikkala ei ole näivettyvä kylä, vaan houkuttelee muuttamaan kylään. Kaupungin virkamiesten kaavamaiset ennusteet lasten loppumisesta Ikkalassa runsaan kymmenen vuoden aikana on tarkoitushakuinen dystopia.


Ikkalan koulukiinteistö

Vuonna 1982 valmistunut suuri tiilirakenteinen koulurakennus on hyvässä kunnossa. Kiinteistöä on remontoitu viimeksi vuonna 2011. Sisäilmaongelmia ei dokumentoitu, kuten ei muitakaan teknisiä tai rakennuksen käyttöön liittyviä ongelmia. Jos teknisiä ongelmia on, ne on syytä korjata. Ikkalan kyläyhdistys on 2017 katsastanut pihapiirissä olevan vanhan hirsisen puukoulun, ja se on todettu terveeksi. Kyläyhdistyksen aloitteesta sen hormit avattiin ilmanvaihdolle ja varustettiin kunnollisin piipunhatuin. Ikkalan kyläyhdistys myös kunnosti Ikkalan koulun urheilukentän talkootyönä vuonna 2016.

Ikkalan koulu on suunniteltu koulurakennukseksi palvelemaan Ikkalan kylän ja läheisten kylien koulunkäyntitarpeita. Oppimisympäristönä toimimisen lisäksi koulurakennus palvelee erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien (kotiseutuluontojen, ensiapukurssien, peli-iltojen, kerhotoiminnan, jooga- ja tanssituntien, itsenäisyyspäivän juhlien jne.) tapahtumapaikkana. Koulun vanhempaintoimikunta ja Ikkalan kyläyhdistys tukevat aktiivisesti lasten oppimista järjestämällä heille suunnattuja tapahtumia ja tempauksia.

Ikkalan koululla ei olisi kiinteistömarkkinoilla käytännössä mitään arvoa. Tyhjän rakennuksen lämmitys ja ylläpito jäisivät kuitenkin kaupungin rasitteeksi – kaikkien muiden koulun lakkauttamisesta aiheutuvien suorien ja välillisten kulujen lisäksi.


Ikkalan kyläyhdistyksen esitys

Ikkalan kyläyhdistys esittää jälleen kerran, että säännöllisesti toistuvista virkamiesaloitteista lakkauttaa Ikkalan koulu luovutaan. Ikkalan koulu ja koululaiset ansaitsevat pitkäaikaisen työrauhan. Ikkalan kylä ei tarvitse kaupungin suunnalta myyräntyötä, vaan tarvitsee kaupungin tukea kehittyäkseen vielä elinvoimaisemmaksi ja aktiivisemmaksi kyläksi.

Ikkalan kyläyhdistys esittää myös, että sen koulun lakkauttamisen sijaan koulun toimintaa laajennettaisiin. Ikkalan koulussa tulisi aloittaa myös yläasteen opetus. Oinolan kouluun päivittäin nyt kuljetettavat noin 30 yläasteikäistä voitaisiin tarkoituksenmukaisesti jakaa kolmeen yläasteen luokkaan, mikä mahtuisi Ikkalan koulun kapasiteettiin.


Olli Sorainen
puheenjohtaja
Ikkalan kyläyhdistys ry.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti