Tontut olivat kuin olivatkin liikkeellä

Edellisessä päivityksessä kysyttiin, että olivatkohan tontut jo liikkeellä.
 


Urheilutieltä alkavalla luontopolulla on ollut jo useita päiviä tonttupolku. Arvonta tonttupolulla osallistuneiden kesken suosi Ikkalan koulun väkeä.


 

Palkinnot on toimitettu  voittajille ja samalla on ihailtu lasten tekemiä erilaisia jouluikkunoita Ikkalan asukkaiden iloksi. Kuka tahansa voi mennä niitä ihailemaan.

 

Hyvää joulunaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2022!
t. Ikkalan kyläyhdistys ry


Onkohan tonttuja jo liikkeellä?

Kokin pihapiirissäkin voi käydä tonttuja, jos hyvin sattuu. Navettatonttuja, tallitonttuja, aittatonttuja, saunatonttuja, soittajatonttuja ja mitä vielä? Käy siellä bongaamassa niitä.

Siellä voi olla myös pikkutonttu. Pikkutonttu haluaa, että lapset piirtäisivät kuvan tontusta tai kirjoittaisivat pienen tarinan tai runon tontusta pienelle lapulle. Kirjoitathan lappuun nimesi ja osoitteesi ja jätät sen Kokin navetan läheisyydessä olevaan kyläyhdistyksen postilaatikkooon 20.12. mennessä. Osallistuneiden kesken arvotaan 3 palkintoa.

Urheilutien päästä alkava polku

Urheilutien päästä alkavan luontopolun lähistölle  on kuulemma  ilmestynyt pieniä tonttuja, joissa on heijastin ja kirjain. Siitä muodostu jouluinen sana. Kirjoita sana lappuun, samoin nimesi ja osoitteesi. Laita lappu luontopolulla olevaan postilaatikkoon. Taskulampusta voi olla apua.
Iloista joulunodotusta kaikille!

Tonttupolku alkaa
Tonttupolku päättyy


Pikkujoulujuhla Kokin pihalla

Ikkalan pikkkujoulujuhlaa vietettiin Kokin pihapiirissä pienessä pakkassäässä. Vaihtelu virkistää, sanoi moni juhlija.

Ensin syytytettiin korkean pihakuusen jouluvalot ja laulettiin yhdessä joulupuu on rakennettu. 


Hiiden Opiston teatterikurssilaiset esittivät pantomiiminäytelmän ja joululaulujen arvausleikin. Marja Laakso luki hienon tonttutarinan. Välillä syötiin joulupuuroa ja lämmiteltiin glögillä, kunnes tärkein juhlavieras eli joulupukki saapui. Eloisa ja puhelias joulupukki tuli erittäin hyvin toimeen lasten kanssa.
Joulupuuro

 
"Kiitos vaan nyt kiltit lapset,
kirkassilmät, silkohapset!
Täs on teille muistiaiset,
pienet joulumaistiaiset."

Ikkalan kyläyhdistys kiittää kaikkia pikkujoulujuhlaan osallistuneita ja toivottaa kaikille hyvää ja rauhaisaa joulunodotusta!










 

Tervetuloa Ikkalan pikkujoulujhlaan!

Ikkalan perinteinen pikkujoulujuhla pidetään 28.11. klo 16 poikkeuksellisesti Kokin pihapiirissä. Syynä ovat 25.11. voimaan tulevat yleisötilaisuuksien kokoontumisrajoitukset.

Katosten suojassa on tarjolla monenlaista jouluista ohjelmaa, joulupuuroa soppatykistä sekä kahvia ja joulutorttua. Joulupukkikin lahjapusseineen on odotettavissa. Kannattaa pukeutua lämpimästi ja ottaa oma lyhty tai taskulamppu mukaan!

Tervetuloa!

Ikkalan kyläyhdistys ry.

Kuva on vuosien takaa



Kalastustapahtuma on siirretty pidettäväksi 2.9. klo 17-19

Huonon sään takia tälle päivälle suunniteltu kalastustapahtuma on siirretty pidettäväksi 2.9. klo 17-19.

Näkemisiin viikon päästä Ikkalan uimarannalla!

t. Ikkalan kyläyhdistys
Onkitapahtuma viime vuodelta

 

Tulevia tapahtumia

Ikkalan kyläyhdistys järjestää onkitapahtuman.Tervetuloa Kotojärven rannalle!

 

Syksy saapuu ja Ikkalassa mukava meno jatkuu. Tervetuloa Ikkalan kyläyhdstyksen järjestämälle vatsatanssikurssille!


Elopäivä sujui iloisesti sadekuurosta huolimatta

Ikkalan elopäivä 2021 vietettiin iloisessa markkinahengessä.

Tapahtumalle varatut makkarat ja hernesoppa sekä Ikkalan kyläyhdistyksen aktiivien tekemät leivonnaiset menivät kaupaksi. Ikkalan koulun vanhempaintoimikunnan lettupisteessä oli jälleen kerran pitkä jono, ja vanhemmat olivat hyvin kiireisiä. Kuten on sanottu aiemmin se tarkoittaa sitä, että Ikkalan koululaisille on tiedossa retkirahaa. Hyvä! Myös moni myyjä lähti iloisin mielin ja lupauksella paluusta ensi vuonna.  

Ikkalan kyläyhdistyksen teltassa oli infopiste  valokuidusta. Ikkalan kyläyhdistyksen hallituksen jäsen Jari Tulilahti oli vastaamassa kysymyksiin, ja moni kyläläinen pysähtyi saamaan tietoa aiheesta. Tässä on linkki tietopakettiin. Samaan paikkaan voi myös jättää tiedon kiinnostuksesta joka ei sido mihinkään, kerätään vain tietoa kiinnostuksesta sekä kiinnostuneiden sijainnista kartalla. Valokuituyhteyshanke on vasta alkumetreillä, lisää infoa tulossa Facebookin ryhmään, postilaatikkoon yms. ja tarkoitus on järjestää myös valokuitu-info-kyläilta.

Samassa teltassa ollut tietovisa keräsi jonkun verran kiinnostuneita. Osallistujien kesken arvottiin palkinto. Arpa suosi Pia Ohtosta. Tässä kuva tietovisasta ja oikeista vastuksista. 

Liittyminen Ikkalan kyläyhdistykseen ei maksa mitään
 

Lapsilla oli nytkin tärkeä rooli koko tapahtuman onnistumisessa. Esiintyjien joukossa oli Ikkalan koulun koulubändi, joka soitti meneviä kappaleita. 


 

Pienemmätkin lapset jaksoivat odottaa pinjataa. Onhan se mukava katsoa lasten iloisia ilmeitä.


Vaikka luonto muistutti itsestään satamalla kerran kesken tapahtuman, oli Ikkalan elopäivä 2021 menestys. Osallistujia tuli eri Lohjan osista ja lähikunnista.


Ikklan elopäivän ohjelma
 




Olihan ilo tavata. Kiitos kaikille!

 

Kuvat: Päivi Laari ja Ana María Gutiérrez Sorainen