Ikkalan kesäteatterissa Äiti Äkäinen Pippurimaassa

Juliste: Liana Sorainen
Ikkalassa harjoitellaan täyttä päätä uutta, järjestyksessä jo neljättä kesäteatterinäytelmää. Ikkalan kyläyhdistys ry:n tuottama ja kyläläisten omin voimin esittämä Äiti Äkäinen Pippurimaassa on vauhdikas keitos yllättäviä ja hassuja tapahtumia.

Eräänä kauniina päivänä Äiti Äkäisen mitta tulee täyteen poikiensa sotkuista.
Hän polkaisee jalkaansa ja… äiti ja pojat löytävät itsensä Pippurimaasta!
Pippurimaassa perhe kohtaa mm. siivousintoisia vaimojaan pakoilevat shakinpelaajat, makkarapuita, laulutaidottoman kukon ja kanoja kiusaavan lohikäärmeen. Kaiken kukkuraksi perhe ja Lohikäärme Leo päätyvät kolmen hurjan merirosvon asumaan merirosvolaivaan!

- Kolmen suositun Peikko-ooppera-näytelmän jälkeen löytyi halua ja kysyntää jatkaa jo perinteiseksi muodostunutta kesäteatteritoimintaa, kertoo näytelmän käsikirjoittaja ja ohjaaja Liisa Jäppinen.
- Musiikilla on tässä koko perheen näytelmässä taas tärkeä osansa, ja sen on säveltänyt tuttuun tapaan Risto Nieminen. Säestyksestä vastaa karkkilalainen harmonikkataiteilija Marjut Tynkkynen.

Äiti Äkäinen Pippurimaassa -näytelmää esitetään Juhlatalo Kokin pihalla, Pusulantie 1027, Ikkala seuraavasti: su 2.6. klo 15, ke 5.6. klo 18, su 9.6. klo 15 ja ke 12.6. klo 18. Kesto 1,5 t. Väliaika. Kahvio. Liput 5 e ja 10 e.

Varaukset ja tiedustelut: 050 4336556/Liisa Jäppinen.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti