Ikkalan valokuitu toteutuu!

 

Ikkalan valokuituhanke on edennyt mahtavasti, sillä tänään saimme Lounealta positiivisen rakennushankkeen päätöksen, Ikkalan valokuitu siis toteutuu!
 
Luotettaville Internet-, TV- ja tietoliikenneinfrayhteyksille on selkeästi kylällä tarvetta, tähän asti tehtyjen sopimusten myötä lähes 100 Ikkalan taloutta pääsee nauttimaan nopeista, luotettavista ja pätkimättömistä yhteyksistä.
 
Kaivuutyöt alkavat jo piakkoin, valokuitu saapuu Ikkalaan Karkkilan suunnalta Pusulantietä pitkin. Valokuituyhteydellä on myös työllistävä vaikutus - urakoijaksi projektiin on valittu paikallinen kaivuuyritys.
 
Lounealta saamani tiedon mukaan ns. "Matti Myöhäiset" ehtivät edelleen mukaan tilaukseen samalla hinnalla niin pitkään kunnes kaivinkone on kiinteistön ohittanut. Toki valokuituyhteyden voi hankkia milloin vain myöhemminkin, eli projekti tuo valokuitumahdollisuuden tulevaisuudessa myös niihin kiinteistöihin jotka eivät tällä hetkellä halua liittyä. Myöhemmin liittyessä hinta on jonkin verran korkeampi kun kaivinkoneet joudutaan tuomaan paikalle yhden kiinteistön vuoksi.
 
Iso kiitos tietenkin kuuluu kaikille kyläläisille jotka hankkeen toteutumiseen ovat uskoneet ja päättäneet siirtyä valokuitutulevaisuuteen.
 
Toteutettava alue kattaa Ikkalan "keskustan" lisäksi matkan Karkkilasta Ikkalaan Pusulantietä pitkin, jatkuen Ikkalantietä aina Taustalle asti, mutta myös tämän alueen sivuun jäävien kannattaa laittaa kiinnostuksensa Lounean kartalle, mikäli mielii kuituun liittyä, alueita laajennetaan kysynnän mukaan.
 
Jos liittyminen vielä kiinnostaa, kannattaa laittaa osoitteensa https://lounea.fi/kuitukiinnostaa tai soittaa Lounean asiakaspalveluun 0800 30300.
 
Käy tutustumassa miten kuituhanke ja kaivutyöt tyypillisesti etenevät: https://lounea.fi/meilletuleevalokuitu
 
Nyt odottelemme siis vain kaivinkoneita!

//Jari Tulilahti
Ikkalan kyläyhdistys ry.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti