Kyläkävely syksyisissä maisemissa

”Onpas hyvää hernesoppaa!” Näin sanoi eräs iloinen ikkalalainen Kokin navetalla kävelylenkin jälkeen.

Tänään kävelimme rakenteilla olevan luontopolun poikki. Ikkalan kyläkävelyyn saapui 24 osallistujaa. Alkuperäinen suunnitelma oli, että lähdettäisiin kävelemään tasaisen osuuden poikki ja vasta sen jälkeen kallion yli, mutta uimarannalle kokoontunut porukka päätti sen sijaan aloittaa kalliolta. Kuljimme kauniiden järvimaisemien äärellä.
Hänkin pääsi mukaan
Kyläkävely oli mukava kuten ennenkin.




 

Tule tietokonekurssille!

Hiiden opiston kurssit pyörivät Ikkalan koululla. Lavis ja huonekalukurssi ovat käynnissä. Syksyn kursseista Tietokone iloksi ja avuksi käynnistyy 21.10, kurssi on maanantaisin klo 14.30-17.00. Mukaan mahtuu vielä, ilmoittaudu pikaisesti. Linkki ilmoittautumissivulle.

Tietokone iloksi ja avukksi -kurssin sisällössä opitaan tietotekniikkaa osallistujien toiveiden mukaisesti. "Tutustutaan tietokoneen ohjelmiin ja tallennuspaikkoihin. Kurssilla opitaan etsimään tietoa internetistä ja osallistumaan toimintoihin internetin välityksellä. Opetellaan myös sähköpostin käyttöä ja tuotetaan tekstiä koneessa olevalla tekstinkäsittelyohjelmalla. Tarvittaessa rekisteröidään ilmainen sähköpostiosoite. Kurssilla käytetään omaa kannettavaa tietokonetta. Kurssi on avoin kaikille ja soveltuu yli 63-vuotiaille."

Syksyn tanssikurssi

Kyläyhdistyksen tanssikurssi pidetään Kokin navetassa tiistaisin klo 18.30-20 loka- ja marraskuun ajan. Ensimmäinen kurssikerta on tiistaina 1.10. Opettajana Matti Kytömäki. Kurssin hinta 5 euroa/kerta/henkilö. Uudet ja vanhat kurssilaiset tervetuloa mukaan!

Konsertti ja kyläkävely


Puhallinmusiikkia paprikamausteella -konsertti Ikkalan koululla sunnuntaina 6.10. klo 14. Lohjan puhallinorkesteria johtaa Eero Toikka ja solistina on Erno Toikka, käyrätorvi. Väliajalla Ikkalan koulun vanhempaintoimikunan puhvetti. Liput 10 euroa Järjestäjinä Ikkalan kyläyhdistys, Lohjan puhallinorkesteri ja Ikkalan koulun vanhempaintoimikunta.


Tervetuloa kyläkävelyyn 13.10. klo 14! Tänä syksynä kävellään ja tutustutaan rakenteilla olevaan Ikkalan luontopolkuun. Kokoonnutaan Kotojärven uimarannalla. Kävellään yhdessä tasaista reittiä, halukkaat voivat kävellä kalliolle. Kävelyn jälkeen uimarannalla tarjolla hernesoppaa tykistä ja mehua.

Yksi Ikkalan luontopolun silloista

Hiiden opiston kurssit Ikkalan koulussa alkoivat

Hiiden opiston kurssit pyörähtivät käyntiin Ikkalan koulussa. Ensimmäisenä käynnistyivät Lavis sekä Huonekalujen entisöinti ja verhoilu. Lavis päättyy marraskuun lopussa, huonekalukurssi jatku kevääseen.

Lavis-kurssi täyttyi nopeasti, huonekalukurssille mahtuisi vielä lisääkin oppilaita. Lavista vetää Iiris Åfelt ja huonekalukurssia Marita Mäkelä. Ensimmäisellä lavistunnilla tunnelma oli mukava ja hikinen. Huonekalukurssilaiset opettajineen aloittivat innostuneita. Kurssilla voi entisöidä jonkin oman huonekalunsa asiantintijan ohjauksessa.
Huonekalujen entisöinti ja verhoulu.
Syksyllä on alkamassa vielä Tietokone avuksi ja iloksi -kurssi, jonka on tarkoitus jatkua jatkokurssina keväällä. Kurssi alkaisi 21.10., jos riittävästi oppilaita ilmoittautuu. Ilmoittautua voi edelleen, ilmoittaudu tästä (myös huonekalukurssille voi vielä ilmoittautua mukaan).
  • Lavis-tunnit torstaisin 5.9.-28.11. klo 19-20
  • Huonekalujen entisöinti ja verhoilu keskiviikkoisin 4.9.-8.4. klo 18-20.30
  • Tietokone iloksi ja avuksi maanantaisin 14.30-17

Pelastetaan Ikkala jättipalsamilta

Ikkalassa on havaittu jättipalsamia. Jättipalsami uhkaa luonnon monimuotoisuutta, ja se leviää puutarhoista rannoille, ojiin ja lehtoihin. Ikkalassa lähellä Kotojärveä on laaja jättipalsamiesiintymä. Ikkalassa muuallakin todennäköisesti on jättipalsamia.
Jättipalsami
Jos havaitset omalla tontillasi jättipalsamia, niin toivottavasti voisit kitkeä sitä pois. Pakkaa kasvustot jätesäkkeihin ja jätä ne näkyvään paikkaan. Lohjan kaupunki hakee säkit pois. Yleisjätteisiin jättipalsamia ei saa laitaa.
Jättipalsamin kitkemiseksi järjestetään talkoita. Jättipalsami ei tunne tontinrajoja. Seuraa ilmoittelua ja tule mukaan!


Aurinkoinen elopäivä

Hernesoppa loppui, makkara loppui. Ja kello oli vasta 13.30. Mitä tehdään? -Haetaan lisää makkaroita ja keitetään lisää kahvia. Hyvä! Nämä ovat merkkejä siitä, että kävijöitä tämän vuoden elopäivänä oli enemmän kuin koskaan. 

Merirosvoilla oli kiire ja heillä taisi olla vähän hikiset oltavatkin. Lasten toimintakeskuksessa oli monenlaista tekemistä. 

Ikkalan koulun vanhempaintoimikunnan lettupisteessä oli pitkä jono ja vanhemmat hyvin kiireisiä. Se tarkoittaa sitä, että Ikkalan koululaisille on tiedossa retkirahaa. 
Lettupiste
Ikkalan kyläyhdistyksen pöydällä ollut tietovisa keräsi vanhojen esineiden ympärille paljon kiinnostuneita ja tietäjiä. Oikeat vastaukset tietäneiden kesken arvottiin palkinto. Arpa suosi Tarja Laakkosta. Tässä esineiden nimet vastaukset: 1) Moottorisahan teräketjun teroitin, 2) Käsimankeli (ilman pulikkaa) ja 3) Suutarin/nahkurin pihti.
Kyläyhdistyksen pöydässä sai myös ehdottaa nimeä Ikkalan luontopolulle. Nimiehdotuksia tuli monenlaisia. Ikkalan kyläyhdistyksen hallitus päättää nimestä ehdotusten perusteella. Nimiehdotuksen tehneiden kesken arvottiin pieni palkinto. Onnellinen palkinnon voittaja oli Marja Laakso.

Lapset odottivat klo 14 alkavaa pinjataa, ja he jonottivat kauniisti. Aikuiset varmistivat, ettei kukaan loukkaantunut, kun karkkia täynnä ollutta merirosvolaivaa yritettiin rikkoa pesäpallomailalla. Olihan se ilo nähdä lasten iloa ja hihkumista. Aikuisetkin taisivat tulla hyvälle tuulelle. 




Nyt on aika kiittää kaikkia Ikkalan elopäivän osallistujia ja järjestäjiä. Me kaikki me teimme mahtavan tapahtuman Ikkalan kauniissa elokuisessa lauantaissa. Kiitos!
Nykyinen ja aiempi Ikkalan kyläyhdistyksen puheenjohtaja. Toisella kädessään lahjakortti omenapuun ostoon.


Alla Cesar Sulvaran, Diona Sulvarán ja meidän Fefe:

 
Video Ikkalan pinjatasta: