Ikkalan kyläyhdistyksen tanssikurssi alkoi menestyksekkäästi


Ikkalan kyläyhdistyksen järjestämä tanssikurssi alkoi tiistaina 17.5. Juhlatalo Kokin navetassa. Kurssin suosio yllätti järjestäjät. Parketilla pyörähdeltiin isolla joukolla hidasta valssia.

Kurssia ohjaavan Matti Kytömäen mukaan kurssilaiset olivat hyvin oppivaisia.

Osa kurssilaisista oli harrastanut tanssimista, mutta mukana oli myös ensikertalaisia. Tavallinen valssi oli monelle tutumpaa, mutta juuri hidasta valssia oli vähemmän harjoiteltu. Kurssin ideana onkin, että sinne voi tulla mukaan tanssitaidosta riippumatta.

Tanssikurssia pidetään vielä viitenä tiistaina juhannukseen asti aina kello 18.30-20.00 osoitteessa Pusulantie 1027, Ikkala. Osallistumismaksu on viisi euroa kerralta.

Uudet tanssijat voivat myös osallistua kurssille. Ensi tiistaina 24.5. vuorossa ovat foksi ja fusku, joten silloin on mahdollista oppia myös näyttävää käden alta tanssia.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti